Pelottava maanantai - sydämen ablaatio


En tiedä koska viimeksi on tuleva maanantai ahdistanut ja pelottanut näin pahasti. Suuntaan heti aamusta Taysin sydänsairaalaan ja minulla on edessä jo toiseen otteeseen sydämen rytmihäiriöiden katetriablaatio. Ensimmäinen kerta oli pari vuotta sitten, mutta tuolloin kaivattuja tuloksia ei saatu, joten nyt on luvassa uusi yritys. 


Katetriablaatio on toimenpide, jolla hoidetaan vaikeita ja piinaavia rytmihäiriöitä. Siinä viedään katetrit sydämeen nivusesta verisuonia pitkin ja tavoitteena on löytää rytmihäiriöitä aiheuttava kohta. Kun kyseinen kohta löydetään, se tuhotaan joko poltto- tai jäädytysmenetelmällä. Näin lyhyesti kirjoitettuna kuulostaa ihan kohtuullisen kevyeltä toimenpiteeltä. 


Toimenpiteestä ahdistavan tekee kuitenkin se, että sen aikana ollaan täysin hereillä, ilman minkäänlaisia rauhoittavia tai suurempia kipulääkkeitä. Jo ajatuksen tasolla on karmaisevaa, että sydäntä operoidaan hereillä ollessa, saatika sitten olla itse tilanteessa ja täysissä järjissä. 


Koko operaatio kestää useita tunteja - ensimmäinen minulla kesti viisi tuntia - ja sen aikana maataan selällään, täysin paikoillaan eväänsäkään liikauttamatta. Kun operaatio on ohi, sen jälkeen maataan vielä toiset pari tuntia, lisänä vain lyijypussit nivusen päällä, jotta valtimo saadaan umpeutumaan. Eli kaiken muun epämukavuuden päälle tulee vielä kropan takuuvarma puutuminen. - Voin olla melkein varma, etten ensi yötä tule nukkumaan selälläni.


Olen nyt koko viikonlopun yrittänyt puuhastella vaikka mitä, jotta saisin ajatukset pois huomisesta. Tänne blogiinkin oli suunnitelmissa kirjoittaa täysin muusta, mutta aika nopeasti totesin, ettei ajatukset pysy nyt kasassa minkään asian suhteen. Mutta jollakin tapaa tämä operaatiosta kirjoittaminen on jopa terapeuttista ja auttaa minua ehkä valmistautumaan huomiseen vielä paremmin. Vaikka sisälläni elää suuri pessimisti viime kerran epäonnistumisen jälkeen, niin kuitenkin toivon, että tällä kertaa operaatio tuottaisi tulosta. 


Pitäkäähän minulle peukkuja! 

6 kommenttia

  1. Tsemppiä tulevaan ♡ Kaikki menee varmasti hyvin, mutta uskon ettei ole miellyttävä kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut ihanista tsempeistä. Mukavaa aurinkoista viikkoa 🤗

      Poista
  2. Tsemppiä Jutta!
    Positiivisella asenteellasi ja hyvällä hoidolla pärjäät hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja ihanista tsempeistä! Mukavaa aurinkoista viikkoa 🤗

      Poista
  3. Hei Jutta!Ablaatio on jo varmasti ohi kun tätä kirjoitan.Olin Taysissa 13.3.2000 samassa toimenpiteessä.Sanottiin että tunti ainoastaan kuluu "operaatioon".Olin maanut splitillä 4h15min kun ilmoitin ON TEILLÄ PITKÄ TUNTI!Sain vastauksen,emme saa tätä onnistumaan.Sanoin,en ole teidän koekaniini joten lopettakaa kun ette saa hommaa toimimaan.Niin tekivät!Haulipainot neljäksi tunniksi nivustaipeisiin.Kun ne otettiin pois,oikean puoleisesta nivusesta HULAHTI veri niin että kinttu oli mustana monta kuukautta.Sauraavana aamuna yritin ilmoittaa lääkärille että tarvitsen todistuksen kotiin kuljetusta varten.Ei ollut kuulevinaankaan,joten en saanut (silloin) penniäkään matkoista joka on 120km/sivu.Mulle jäi paha maku em. reissusta.Onneksi sain sekkupoikani välityksellä ajan huippu kardiologille.Hän tutki minut ja kaikki dokumentit jotka vein mukanani.Sain todella hyvän lääkemääräyksen,jolla olen pärjännyt suht hyvin.- Nyt on edessä 7.6. oikean olkapään tekonivel leikkaus,joka kestää yli neljä tuntia.PIDÄHÄN PEUKKUJA ETTÄ HERÄÄN EDES NARKOOSISTA!PELOTTAA JA PALJON!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ompa kurjaa, sinulle on sattunut todella ikävästi. Itse en voi sanallakaan moittia Taysin tai sydänsairaalan hoitajia tai lääkäreitä, niin ihania ja selkeitä ovat olleet, mutta löytyyhän niitäkin moneen junaan ja harmillisesti sinulle on tainnut sattunut todella kurja tapaus :/ Mutta mukava kuulla, että olet nyt pärjännyt mukavasti. Toivottavasti et enään ablaatiotoimenpiteeseen joutuisi tuon kokemuksen jälkeen. Ja paljon tsemppiä tulevaan operaatioon, se menee varmasti hyvin! :)

      Poista

Contact

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

Mailchimp link

//blogspot.us15.list-manage.com/subscribe/post?u=120eefd659d14f52d7c0f1220&id=fcc9c3d615

New blog post

Subscribe to our newsletter and don't miss new posts!