Verhot ja niiden tuoma kodikkuus sekä lämpö

*yhteistyössä Eurokankaan kanssa

Rakastan tuoda sisustukseen lämpöä ja kodikkuutta erilaisilla tekstiileillä ja olen aina ollut "verhoihminen". Paljaat ikkunat kotona tuntuvat itselleni todella kolkoilta ja tekevät samalla koko tilasta kylmän tuntuisen. Verhojen tuoman kodikkuuden ja lämmön lisäksi ne parantavat tilan akustiikkaa, tuovat yksityisyyttä sekä luovat sisustukselle kehykset. Verhot ovat kodin sisustuksessa piste i:n päälle. Joskus kuitenkin verhojen suunnittelu voi tuntua hankalalta ja kaupan valmisverhojen valikoimat liian runsailta, silloin on parempi turvautua ammattilaisen apuun kuin jättää verhot kokonaan hankkimatta.


Muuttaessamme uuteen kotiimme tuli muiden hankintojen ohessa myös verhojen päivittäminen ajankohtaiseksi. Edellisissä asunnoissamme huonekorkeus on ollut hieman matalampi kuin nyt, joten vanhat verhot eivät sen vuoksi enään käyneet. Myös määrällisesti ikkunoita on nyt enemmän, joten uusia verhoja olisi joka tapauksessa tarvinnut hankkia. Lähtökohtaisesti minulla oli ajatuksena suunnitella ja ommella verhot itse. Tämä ajatus tuntui lähes ainoalta oikealta vaihtoehdolta, sillä emme olleet mummoni sekä oman ammattitaitoni takia turvautuneet perheessämme koskaan ulkopuoliseen ompeluapuun. Niin kauan kun pystyn muistamaan, on mummoni ommellut kaikki verhot perhepiirissämme, ja oman sisustustekstiili-koulutukseni myötä aloin itsekin ompelemaan verhoja. Mutta myös verhoja useasti ommelleena tiesin, kuinka valtava projekti se kokonaisuudessaan olisi. Näin ollen en ollut kovin innoissani verhojen tuomasta lisätyöstä kaiken muun projektimäärän ohessa. Lopulta päätin ottaa yhteyttä Eurokankaaseen ja tiedustella, millaisia heidän palvelut ovat ja olisikohan sittenkin mahdollista teetättää verhot alan ammattilaisilla. Kun Eurokankaan suunnalta näytettiin tiedusteluihini vihreää valoa, ja että saisin apua verhojen suunnittelusta aina ompeluun asti, olin todella helpottunut ja innoissani. Vaikka olin aluksi valmis ryhtymään koko projektiin yksin, en usko että olisin jaksanut sitä viedä läpi täysin 100%:sti. Ja lopputulokseen en myöskään olisi tällöin voinut olla täysin tyytyväinen. 


Eurokankaan suunnittelijat työskentelevät kankaiden ja uusimpien verhotrendien parissa päivittäin ja he ovat täydellisesti ajantasalla siitä, mitä on nyt pinnalla ja mitä seuraavaksi on tulossa. Uskalsin siis antaa kaiken luottamukseni Eurokankaan verhosuunnittelijalle. Lähin liikkeeni on Ideaparkissa ja sieltä suunnitteluapuun minulle lähti ihana Rea Vehmasto. Ennen ensimmäistä tapaamistamme lähetin Realle muutaman kuvan olohuoneestamme sekä muutamista verhoideoistani. Tavattuani Rean, minun ei tarvinnut ollenkaan selittää hänelle tyyliäni, millaiset verhot haluaisin tai millaisia en missään nimessä haluaisi. Meillä löytyi Rean kanssa heti yhteinen sävel ja hän oli päässyt täysin jyvälle tyylistäni pelkkien lähettämieni kuvien perusteella. Verhojen suunnittelu lähti siis todella luontevasti käyntiin, aivan kuin olisimme tehneet yhteistyötä aiemminkin.


Ensimmäisellä tapaamisella olimme hyvin nopeasti saaneet ideat rullaamaan ja päätynyt verhoideaan, jossa tulisimme yhdistämään keskenään pellavaa ja samettia. Materiaalit itsessään luovat toisiinsa kontrastia, sillä pellava on hyvin kevyt, yksinkertainen ja läpikuultava kangas, kun taas sametti on hyvin tiheään kudottu, raskas ja näyttävä. Tavoitteenamme oli luoda materiaaleista tyylikäs kokonaisuus joka kestäisi katsetta mahdollisimman pitkään. Sävyksi halusin jotakin hyvin neutraalia, joka jo itsessään kestää aikaa, johon on helppo yhdistää muita sävyjä ja joka täydentää sisustuksemme harmaata pohjaa. Lopulta päätimme lähteä hakemaan jotakin hiekan ja hopenharmaan väliltä.


Vaikka olimme saaneet suhteellisen nopeasti verhojen materiaalit valittua, oli kyseisistä materiaaleista itsessään vielä hurjasti eri vaihtoehtoja. Pelkästä pellavasta vaihtoehtoja riitti useita, eli vaikka olisin ehkä itsekseni osannut päättää mistä materiaalita verhot haluan, olisi viimeistään tässä vaiheessa mennyt sormi suuhun ilman Rean apua. Hän avasi minulle valittujen kangasvaihtoehtojen eri ominaisuuksia, samalla neuvoan mitkä olisivat minun käyttötarkoitukseeni parhaimpia. Lopulliset kangasvalinnat valikoituivatkin sävyjen perusteella, sillä eri materiaaleissa oli myös hurjasti eri sävyvaihtoehtoja. Lopulta kun oikeat kangasvaihtoehdot olivat löytyneet, sain ne kotiin sovitettavaksi oikean sävyn löytämiseksi. Tämä sovitusvaihe on tarkan mittauksen lisäki ehdottomasti tärkeimpiä vaiheita koko verhosuunnittelussa, sillä sävyvaihtelut voivat olla liikkeen ja kodin välillä todella hurjia. Pelkkä valaistus on kotona ja myymälän tiloissa erilainen ja sen sävy vaikuttaa hurjasti kankaan sävyyn. Valaisimien lisäksi kankaan sävyä kotona saattaa muuttaa ikkunoista tulevan luonnonvalon määrä sekä muista kodin pinnoista heijastuvat sävyt. Kankaan sovittaminen kotona on siis ehdottomasti työvaihe, jota ei kannata jättää välistä vaikka olisi kuinka kiireellinen aikataulu. 


Eurokankaalla on valikoimassa myös hurjamäärä erilaisia verhokisko ja -tanko vaihtoehtoja, joiden valinnassa kannattaa turvautua henkilökunnan apuun. Eri verhoratkaisuille on omansa ja verhojen käytön kannalta on todella tärkeää, että verhoille tulee valittua juuri oikeanlainen kinnittystapa. Kiinnitystavan avulla on myös mahdollisuus lisätä verhoihin pieniä yksityiskohtia, sillä valikoimassa on erilaisia verhotangon nuppeja, kiinnitysrenkaita sekä verhonauhan valinnan myötä erilaisia rypytysvaihtehtoja. Myös pelkällä verhokiskon kiinnityksellä on suuri vaikutus verhon ulkonäköön. Suositeltavaa on, että kisko asennetaan kattoon eikä heti ikkunan yläpuolelle, näin verhot korostavat tilan korkeutta ja saavat sen tuntumaan jopa korkeammalta. Kattoon asennetut verhot luovat myös pylväsmäisen efektin ja kehystävät ikkunat kauniisti. Suositeltu asennusleveys kiskolle tai tangolle on niin, että verho olisi enintään vain yhden kolmasosan ikkunan päällä, tällöin ei tule peittäneeksi kaunista maisemaa.


Kun kankaat, sävyt, mitat sekä oikeat kiskot oli saatu vahvistettua, oli minun vuoroni vain yrittää kärsivällisesti odottaa niiden valmistumista. Tässä vaiheessa osasin kyllä olla helpottuneen onnellinen, sillä vanhan ompelukoneeni ei tarvinnut kasvattaa kilometrilukemiaan ja minun pelätä samalla, jaksaako se edes jokaista suoraa loppuun saakka. Kankaiden tilausajat veivät toki oman aikansa, mutta niiden saavuttua oli itse Eurokankaan ompelimon väki todella ahkeria, sillä verhot valmistuivat nopeasti muutamassa päivässä.


Eurokankaalta on saatavissa täysin avaimetkäteen palvelu, joka sisältää suunnittelun ja ompelun lisäksi myös mittauksen sekä asennuksen. Mutta nämä kaksi työvaihetta päätimme hoitaa itse, sillä kyseessä oli hyvinkin simppelit työvaiheet. Koska päädyimme rentoihin lattiassa roikkuviin verhoihin, ei huonekorkeuden mittaaminen ollut millin tarkkaa. Optimaalinen korkeus verholle on sentin verran lattiasta ja tällöin myös mitatessa täytyy olla tarkempana, sillä yhdenkin sentin heitto näkyy pelkällä silmällä katsoessa. Normaalisti verhokisko asennetaan koko ikkuna-alan leveydelle, mutta koska meillä ei ole tarvetta päästä siirtelemään verhoja ikkunan edessä, päädyimme kiinnittämään kiskot vain verhojen kohdalle. Tämä luo pienen efektin siitä että katossa ei olisi lainkaan kiskoja ja verhot roikkuisivat kevyesti ilmassa. 


Halusimme lisätä verhoihin vielä jonkin pienen yksityiskohdan tuomaan kankaiden saumakohtaan eloa sekä kontrastia. Saumakohtaan valikoitui lähellä seinien harmaata sävyä oleva koristenauha, jossa on hopeanhohtoinen kirjailu. Tämä pieni yksityiskohta tuo myös pienen tyylikkyys-lisän. Lattiassa asti roikkuviin verhoihin päädyimme niiden rennon yleisilmeen vuoksi. Materiaalit kokonaisuudessaan ja normaalin pituisina verhoina olisivat saattaneet olla hieman liian "tyylikkäät" haluttuun ilmeeseen nähden. Vaikka kyseinen ratkaisu ei ole siivousintoilijan suosikki, en ole itse niitä kokenut aiemmassakaan kodissa ongelmaksi. Siivouksen yhteydessä verhot on helppo nostaa ylös ja ravistella mahdolliset kertyneet pölyt pois. Ja jos joskus sattuisin lattiassa roikkuviin verhoihin kyllästymään, kangasta on aina mahdollisuus saada pois. 


Kun saimme verhot asennettua, valtasi olohuoneen lämpö ja kodikkuus, sekä mielen totaalinen tyytyväisyys - verhot ovat täydelliset. Yleisilme muuttui todella paljon ja tila on nyt entistä viihtyisämpi sekä tyylikkäämpi. Verhojen sekä lisääntyneen kodikkuuden myötä tilasta tuli paikka, jonne on entistä mukavampi käpertyä perheen kesken. 


Kiitos Eurokankaan ja heidän taitavan suunnittelijansa Rea Vehmaston. Täällä käynnistellään malttamattomana kohta jo muidenkin huoneiden verhosuunnitelmia. Ruokailutila ja keittiö ovatkin jo myös saaneet verhot ikkunoihinsa, joten kodikkuus vallitsee koko avonaisessa tilassa. Mutta näistä luvassa omaa postausta möhemmin.


Kuvia siitä, miltä olohuone näytti ennen verhoja löytyy mm. täältä. Muutos on kyllä huomattava!

ps. saatoitte huomatakin, että olohuoneen seinän väri on myös vaihtunut. Milloin ja miksi, siitäkin tulossa myöhemmin lisää. 

3 kommenttia

  1. Todella kauniit verhot ❤️ Mikä on tuo ihana sohva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi! Sohva on ostettu Askosta muutamia vuosia sitten 😊

      Poista
    2. Kiitos Virpi! Sohva on ostettu Askosta muutamia vuosia sitten 😊

      Poista

Contact

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

Mailchimp link

//blogspot.us15.list-manage.com/subscribe/post?u=120eefd659d14f52d7c0f1220&id=fcc9c3d615

New blog post

Subscribe to our newsletter and don't miss new posts!