Keittiön välitilan Carrara

Aiemmin pohdiskelin täällä blogin puolella keittiön välitilan laatoituksen ladontamalleja. Aloin tykästymään villiinkorttiin - vaihtoehtoon jota en ollut alunperin edes ajatellut, mutta jota lähdin piruuttani lattialle mallailemaan. Vaihtoehto olikin yllättävän kiva ja sai ääniä myös ystäviltäni, joten valinta oli selvä. Ja lopptulokseen seinällä olen enemmän kuin tyytyväinen.



En ole erityisesti pääsiäis-ihminen. Toki osaan nauttia pyhistä, suklaasta sekä tärkeimmästä; mämmistä runsaalla määrällä vaniljakastiketta, mutta en omista minkäänlaisia pääsiäiskoristeita. Meillä ei siis pääsiäinen näy kodissa sen ihmeemmin, kuin maljakollisella värikkäitä tulppaaneja. Ja pakko kai se on tunnustaa, että vaikka kuinka kauniita ja piristäviä värikkäät tulppaanit ovatkin, häiritsevät ne lopulta visuaalista silmääni - haha :D  Saattaa olla, että pojan kasvaessa tulee askarreltua pääsiäisoksia maljakkoon ja muuta pientä kivaa, mutta ainakin vielä on saanut jäädä tekemättä.



Keittiö on vielä muutamia viimeistelyjä vaille, niin listoja kuin valojakin puuttuu. Välitilaan tulossa led-listaa ja korkeiden kaapien yläreunaan tulossa pienet spotit. Toivon mukaan ne saapuvat pian ja saadaan keittökin viimeisteltyä. Yksityiskohtaisempaa postausta keittiöstä ja sen kaapinsyövereistä vielä luvassa :)


Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille! :)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Contact

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

Mailchimp link

//blogspot.us15.list-manage.com/subscribe/post?u=120eefd659d14f52d7c0f1220&id=fcc9c3d615

New blog post

Subscribe to our newsletter and don't miss new posts!