Keittiö ja vetimet

Keittiön kaapinovien vetimet ovat olleet pohdinnassa/etsinnässä jo pitkään. Mielessäni on ollut tietynlainen malli, jollaista ei taida olla edes olemassa - ainakaan sellaista en ole mistään löytänyt. Viime viikolla törmäsin kuitenkin hyvinkin potentiaalisiin vaihtoehtoihin ja eilen pääsin mallikappaleita sovittelemaan keittiöömme. Näkymä miellytti silmää ja ainakin materiaali sekä puun sävy ovat jo varmoja valintoja. 


Työtasosta ja sen valinnanvaikeudesta kerroin aiemmin  ja lopulta kaikkien pohdintojen sekä etsiskelyjen jälkeen löysin tämän upeuden. Kyseessä on Kvikin laminaattityötaso, pinnaltaan matta ja väriltään musta/tummanharmaa. Yksityiskohtana pinnassa on pieniä "liuskoja" jotka hohtavat valon osuessa niihin. Tämä yksityiskohta herättää tason upeasti eloon. Kaapinovet meidän keittiössä on korkeakiilto valkoiset. Puiset vetimet tuovat oviin mukavasti lämpöä sekä pehmentävät mustan ja valkoisen kontrastia.



Leveämpää vedintä olin ajatellut kaapinoviin ja se näyttikin niissä oikein hyvältä. Nuppia olin ajatellut laatikostoihin, mutta sitä täytyy vielä päästä mallailemaan hieman kauempaa - nyt kun en niitä millään saanut väliaikaisesti kiinni. Mutta loistavasti istui myös laatikostoihinkin tuo leveämpi vedin.





5 kommenttia

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvät vetimet, juuri tuon tyyppisiä on etsitty. Mikä malli ja mistä ostit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Jos oikein muistan, niin tilasin vetimet sellaisesta paikasta kun kaikkikahvat.fi :)

      Poista
  3. Kiitos, nää lähti vahvasti harkintaan!

    VastaaPoista

Contact

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

Mailchimp link

//blogspot.us15.list-manage.com/subscribe/post?u=120eefd659d14f52d7c0f1220&id=fcc9c3d615

New blog post

Subscribe to our newsletter and don't miss new posts!