Raksa ja valkoinen onnellisuus

Edellisestä raksa-kurkkauksesta onkin vierähtänyt jo tovi. Silloinen työvaihe, seinien tasoitus, vei kyllä odotettua enemmän aikaa. Mutta nyt tuo tasoittelu ja hinkuttaminen on ohi - vihdoin! Tuo työvaihe vaati paljon hikeä, muutaman kyyneleen ja pikkuisen verta, turhautumisesta ja pölyn määrästä hengitysteissä puhumattakaan. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, olisimme varmasti ottaneet ammattimiehet tekemään ruiskutasoituksen ja pohjatyöt, mutta säästimmepä omalla työllä useamman tonnin.

Toissailtana pääsin aloittamaan maalauksen, ja voi jukra tätä onnen määrää. Ei voi edes käsittää, kuinka onnelliseksi voi valkoiset seinät ihmisen tehdä. Vaikka ulkona on satanut ja myrskynnyt, on sisällä ollut niin valoisaa, melkein jopa häisäisevää - haha :D

 Pohjamaaliksi meillä valikoitui Tkkurilan ykköspohja.

Talon isäntä passissa ulko-ovella.
 Meidän makuuhuoneen ihanat nurkkaikkunat, joista saa ihailla metsämaisemaa aina herätessä. 

 Meidän makuuhuuhuoneen takaseinä jolle sänky tulee, ja seinän takana vaatehuone.

Työhuonetta, ja nurkassa oviaukko vaatehuoneeseen. Lattialla lepäilee vielä meidän virallinen ulko-ovi ja ovien päälle tulevat ikkunat.


Ison ikkunan eteen tulee ruokapöytä ja oikealla on keittiön paikka. Ikkunoiden väliin tulee vesipisteet ja peräseinän syvennykseen korkeat kaapit, saareke tulee lattiasta pilkottavien sähköjohtojen paikalle. Kattoon on askarreltu alaslasku liesituuletinta varten. 


Meidän eteinen. Ulko-ovelta ensimäisenä oikealla on syvennys vaatesäilytykselle, syvennyksen kautta kulku myös kuraeteiseen ja tekniseentilaan. Toisesta oviaukosta on käynti vieras-wc:seen.



Maalaristakaan ei taida olla epäselvyyttä :D


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Contact

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

Mailchimp link

//blogspot.us15.list-manage.com/subscribe/post?u=120eefd659d14f52d7c0f1220&id=fcc9c3d615

New blog post

Subscribe to our newsletter and don't miss new posts!