Kurkistus raksalle


Meidän raksalla hommat edistyvät nyt kovaa vauhtia, työvaiheena on tällä hetkellä sisäseinien tasoitus. Ruuvinreikiä ja kipsilevyn saumoja riittää vaikka kuinka, ja niiden parissa onkin tämä alkuviikko hujahtanut, mutta reippaasti yli puolet on jo piilossa. Ei siis enää kovinkaan kauaa kun pääsee sutimaan valmista pintaa, maalia ja tapettia, ja huh, sitä jos jotain onkin odotettu!







Tuleva kotimme on Kannustalon Harmaja -mallistoa, valmiista mallista omien toiveiden mukaan viimeistelty pohjaratkaisu. Huoneistoalaa 168m², kaikki toiminnot yhdessä tasossa. Olemme täysin budjetti-rakentajia, jotka pyrkivät pitämään pihistämisen ja panostamisen sopivassa tasapainossa.

Talopakettimme saapui viimevuoden lokakuussa ja Kannustalon pystytysporukka asensi sen muutamassa päivässä vesikattoa myöten valmiiksi. Sen jälkeen olemmekin lähes kaiken tehneet itse, suurimpia putki- ja sähkötöitä lukuun ottamatta. Kuukausia on kulunut ja ensimmäiset suunnitellut muuttopäivät ovat hurahtaneet kalenterissa ohitse. Matkanvarrelle on mahtunut jos jonkinlaisia viivästyksiä, suurimmat niistä sellaisia, joihin itse emme ole voineet vaikuttaa.  Emme ole kuitenkaan ottaneet aikataulusta stressiä, tai tehneet rakentamisesta pakkopullaa, rakennamme uutta kotia rennolla asenteella ja leppoisilla raksapäivillä.


Tuntuu, että viime viikkojen aikana hommat ovat edistyneet hurjasti. Mieheni on saanut viimeiset väliseinien levyt paikoilleen ja minä olen tullut kovaa tahtia perässä, saumoja sekä ruuvinreikiä kittaillen. Hommaa on vielä vaikka kuinka, mutta silti olemme jo niin lähellä valmistumista. Tällä hetkelle meillä ei ole kalenteriin lyöty arvioitua muuttopäivää, mutta toivomme sen olevan viimeistään syksyllä. Nyt vaan toivomme, että hommat sujuvat niin kuin suunnittelemme, eikä suurempia vastoinkäymisiä enää tulisi tielle.



Seuraavaan raksakurkkaukseen mennessä on allekirjoittanut saanut toivottavasti vähintään pohjamaalit seiniin!

5 kommenttia

  1. Kiva päästä kurkistamaan teidän talon rakentamista :) Kävin jo aiemminkin ja kunkin tänne varmasti vielä uudestaankin.

    T. Ex-naapuri A.K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa A! Tervetuloa kurkkimaan :) Ja jos raksalla päin pyöritte, niin sielläkin saa käydä ihan kunnolla kurkkimassa. Kahvitkin varmasti keitellään, kunhan keittiö saadaan kasaan ;)

      Poista
  2. Hienoa päästä seuraamaan kun ollaan samassa tahdissakin rakennuksilla! Meillä myös Kannustalo, 1,5 krs. Rauhala/Aurora. Kittailua on meilläkin ohjelmassa. Talopaketti tuli huhtikuussa ja tahti on ollu huima. :) meillä siis rakennusmiehet tekee levyvalmiiksi ja perheiltäkin on saatu paljon apuja. Kiva päästä seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Ja wau, teillä on edennyt kyllä huimaa vauhtia! On kyllä todella inspiroivaa kun talo muodostuu yhä valmiimmaksi koko ajan. Mukavan rentoja raksapäiviä myös teille, on ihanan jännittävää ja malttamatonta olla mukana oman kodin rakentamisessa ja seurata sitä alusta asti :)

      Poista

Contact

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

Mailchimp link

//blogspot.us15.list-manage.com/subscribe/post?u=120eefd659d14f52d7c0f1220&id=fcc9c3d615

New blog post

Subscribe to our newsletter and don't miss new posts!